Maaliskuun 10. päivän lausunto


Vilpittömät tervehdyksemme tiibetiläisille Tiibetissä ja maanpaossa sekä ystävillemme ja tukijoillemme ympäri maailman vuoden 1959 Tiibetin kansannousun 44. vuosipäivänä. Olemme edelleen huolestuneita tiibetiläisten jatkuvasta väliinputoamisesta heidän omassa maassaan ja kiinalaisten toimista Tiibetin kansan ihmisoikeuksissa ja uskonnonvapaudessa viime vuonna, vaikka Tiibetin asiassa on tapahtunut myönteistä kehitystä.

Kiinan kommunistisen puolueen 16. kongressi aloitti uuden aikakauden Kiinassa siirrettyään sulavasti johtajuuden kolmannelta sukupolvelta neljännelle. Tämä on merkki poliittisesta kypsyydestä ja mukautuvaisuudesta. Deng Xiaopingin ja presidentti Jiang Zeminin aloittamat uudistukset ovat tuoneet suuria muutoksia Kiinassa erityisesti taloudessa, kaupankäynnissä ja kansainvälisten suhteiden hoitamisessa. Toivotan tämän kehityksen tervetulleeksi, koska olen aina kiinnittänyt huomiota tarpeeseen tuoda Kiina maailmanyhteisön valtavirtaan ja olen puhunut Kiinan eristämistä ja poissulkemista vastaan. Valitettavasti räikeänä vastakohtana näille positiivisille puolille on käytännöllisen ja joustavan lähestymistavan puuttuminen, kun on ollut kyse kansalaisten perus- ja poliittisten oikeuksien sekä vapauden puolustamisesta erityisesti niin sanottujen Kiinan kansantasavallan vähemmistöjen suhteen.

Meitä rohkaisi useiden tiibetiläisten ja kiinalaisten poliittisten mielipidevankien vapauttaminen viime vuoden aikana. Tiibetiläisten vankien joukossa olivat mm. Tanak Jigme Sangpo ja Ani Ngawang Sangdrol, jotka viettivät vuosikausia vankilassa ainoastaan uskallettuaan ilmaista näkemyksensä kiinalaisten politiikasta Tiibetissä ja erityisesti Tiibetin historiasta, kuvastaa Tiibetissä olevien tiibetiläisten rohkeutta ja päättäväisyyttä.

Olin ilahtunut, että Kiinan hallitus antoi lähettiläilleni mahdollisuuden vierailla Pekingissä vakiinnuttamassa uudelleen suoran yhteyden kiinalaisten johtajien kanssa ja vierailla myös Tiibetissä ollen vuorovaikutuksessa johtavien tiibetiläisten virkamiesten kanssa. Lähettiläitteni vierailu Pekingiin viime syyskuussa antoi mahdollisuuden selittää kiinalaisille johtajille näkemyksemme Tiibetin kysymyksessä. Minua rohkaisi se, että näkemysten vaihtamiset olivat ystävällisiä ja mielekkäitä.

Olen neuvonut lähettiläitäni tekemään kaikkensa tavoitellakseen vuoropuhelua Pekingin johtajien kanssa ja tarttumaan jokaiseen tilaisuuteen poistaakseen olemassa olevat väärinymmärrykset ja -käsitykset Pekingissä näkemyksistämme ja asemastamme. Tämä on ainoa järkevä, älykäs ja inhimillinen keino ratkaista erimielisyydet ja saada aikaan ymmärrys. Se ei ole helppo tehtävä eikä sitä saavuteta lyhyenä ajanjaksona. Se antaa kuitenkin tiibetiläisille ja kiinalaisille ainutlaatuisen ja ratkaisevan mahdollisuuden jättää taakseen vuosikymmenien katkeruus, epäluottamus ja kauna ja muodostaa uusi tasa-arvoisuus, ystävyyteen ja molemminpuoliseen hyötyyn perustuva yhteys.

Perättäiset kiinalaiset johtajat ovat myöntäneet ja luvanneet kunnioittaa ymmärryksellä ja suvaitsevaisuudella Tiibetin omaperäistä kulttuuria, historiaa ja identiteettiä. Todellisuudessa aina kun tiibetiläiset osoittavat mieltään uskollisuudesta ja huolesta omasta kansastaan kiinalaiset viranomaiset turvautuvat tavalliseen "armottomaan sortamisen politiikkaansa", jonka avulla tiibetiläiset luokitellaan "hajottajiin" ja sen seurauksena pidätetään ja vangitaan. Heillä ei ole mahdollisuutta sanoa suoraan totuutta. Äskettäinen Lobsang Dhondupin teloittaminen ja Tulku Tenzin Delekille annettu kuolemantuomio ilman asianmukaista oikeudenkäyntiä ovat selkeitä esimerkkejä tästä politiikasta, joka ei ratkaise ongelmaa ja siksi sen täytyy muuttua.

Vilpitön toiveeni on, että kiinalaiset johtajat löytävät rohkeutta, näkemystä ja viisautta uusiin mahdollisuuksiin ratkaistakseen Tiibetin kysymyksen vuoropuhelulla. Katsoessamme ympäri maailmaa emme voi olla huomaamatta, kuinka laiminlyödyt selkkaukset etnisine juurineen voivat puhjeta tavoilla, jotka tekevät niistä äärimmäisen vaikeasti ratkaistavia. Tästä syystä on Kiinan kansantasavallan parhaaksi puhua sellaisista kysymyksistä. Uusi luova aloite Tiibetin kysymyksen ratkaisemiseksi palvelisi hyvin vakuuttavana merkkinä siitä, että Kiina muuttuu, kypsyy ja tulee vastaanottavaisemmaksi omaksumaan suuremman roolin maailmanlaajuisella tasolla luotettavana ja eteenpäin katsovana valtana. Rakentava lähestyminen Tiibetin kysymykseen antaa tärkeitä mahdollisuuksia luottamuksen, vakuuttavuuden ja avoimuuden poliiittisen ilmaston luomiseksi sekä sisäisesti että kansainvälisesti. Kiinalaisten johtajien sellainen ilmaus tänä kansainvälisten selkkausten, terrorismin ja etnisten erimielisyyksien voimakkaan pelon aikana maailmassa vaikuttaa pitkään tehden vaikutuksen ja vakuuttaen maailman.

On välttämätöntä käsittää, että Tiibetin vapaustaistelussa ei ole kysymyksessä henkilökohtainen asemani tai hyvinvointini. Tein jo vuonna 1969 selväksi, että vuosisatoja vanhan Dalai-lama -instituution jatkuminen riippuu tiibetiläisistä. Virallisessa tiedonannossa vuonna 1992 ilmaisin selvästi, että kun palaamme Tiibetiin tietyllä määrällä vapautta en pitäisi mitään virkaa Tiibetin hallituksessa tai mitään muuta poliittista asemaa. Kuitenkin, kuten usein sanon, pysyn viimeiseen päivääni asti omistautuneena inhimillisten arvojen ja uskonnollisen sopusoinnun edistämiselle. Ilmoitin silloin myös, että Tiibetin pakolaishallitus pitäisi hajottaa ja että Tiibetissä olevien tiibetiläisten pitäisi kantaa päävastuu Tiibetin hallituksen toiminnasta. Olen aina uskonut, että tulevaisuudessa Tiibetin pitäisi noudattaa maallista ja demokraattista hallitsemisjärjestelmää. Tästä syystä on perusteetonta väittää, että ponnisteluidemme tarkoitus on Tiibetin vanhan sosiaalisen järjestelmän palauttaminen. Kenelläkään tiibetiläisellä, joko Tiibetissä tai maanpaossa, ei ole mitään halua palauttaa Tiibetin vanhentunutta yhteiskuntajärjestelmää. Päinvastoin tiibetiläisen yhteisön demokratisoituminen alkoi pian maanpakoon saapumisemme jälkeen. Tämä huipentui vuonna 2001 poliittisten johtajiemme valitsemiseen suorilla vaaleilla. Olemme sitoutuneet jatkamaan tarmokkaita toimia edistääksemme demokraattisia arvoja tavallisten tiibetiläisten keskuudessa.

Neuvoteltuani vanhempien tiibetiläisten virkamiesten kanssa 1970-luvun alkupuolella tein päätöksen etsiä ratkaisua Tiibetin ongelmaan "keskitien lähestymistavalla". Tämä ei vaadi itsenäisyyttä ja Tiibetin erottamista. Samalla se antaa aidon autonomian kuudelle miljoonalle miehelle ja naiselle, jotka pitävät itseään tiibetiläisinä säilyttääkseen heidän yksilöllisen identiteettinsä, edistääkseen heidän uskontoaan ja kulttuuriperintöään, joka perustuu vuosisatoja vanhaan filosofiaan, joka on hyödyllinen vielä 2000-luvulla ja suojellakseen Tiibetin ylängön herkkää ympäristöä. Tämä lähestymistapa edistää kauttaaltaan Kiinan kansantasavallan vakautta ja yhtenäisyyttä. Pysyn sitoutuneena tähän realistiseen ja käytännölliseen lähestymistapaan ja teen jatkossakin kaiken mahdollisen saavuttaakseni molemminpuolisen hyväksyttävän ratkaisun.

Tämän päivän realiteetti on se, että me kaikki olemme riippuvaisia toisistamme ja meidän on oltava yhdessä tällä pienellä planeetalla. Tästä syystä ainoa järkevä ja älykäs keino erimielisyyksien ratkaisemissa, olivatpa ne yksilöiden tai kansojen välillä, tapahtuu väkivallattomuuden ja vuoropuhelun poliittisen kulttuurin avulla. Koska kamppailumme perustuu totuuteen, oikeudenmukaisuuteen ja väkivallattomuuteen eikä se ole Kiinaa vastaan, meillä on ollut onni saada kasvavaa maailmanlaajuista myötätuntoa sekä tukea myös kiinalaisten keskuudesta. Ilmaisen arvostukseni ja kiitollisuuteni tästä jatkuvasta solidaarisuudesta. Haluaisin myös jälleen kerran ilmaista tiibetiläisten puolesta arvostuksemme ja suunnattoman kiitollisuuden Intian kansalle ja hallitukselle heidän horjumattomasta ja vertaansa vailla olevasta anteliaisuudestaan ja tuestaan.

Kunnioitukseni Tiibetin rohkeille miehille ja naisille, jotka ovat kuolleet vapautemme puolesta. Rukoilen kansalleni kärsimysten pikaista loppumista.

Dalai-lama

10.3.2003

Aloitussivulle