Hänen Pyhyytensä 14. Dalai-laman maaliskuun 10. päivän lausunto 2009


___________________________________________________

Tänään vietetään Tiibetin kansan kommunistisen Kiinan Tiibetin sortoa kohtaan tapahtuneen rauhanomaisen kansannousun 50. vuosipäivää. Viime vuoden maaliskuun jälkeen kaikkialla Tiibetissä on puhjennut laajalle levinneitä rauhanomaisia mielenosoituksia. Useimmat osallistujista ovat olleet vuoden 1959 jälkeen syntyneitä ja kasvaneita nuoria, jotka eivät ole nähneet tai kokeneet vapaata Tiibetiä. Kuitenkin se tosiasia, että heitä ajoi vakaa päättäväisyys palvella sukupolvelta toiselle jatkunutta Tiibetin asiaa, on todellakin ylpeyden aihe. Se toimii innoituksen lähteenä kansainvälissä yhteisössä niille, jotka ovat kovasti kiinnostuneita Tiibetin kysymyksestä. Osoitamme kunnioitusta ja rukoilemme niiden kaikkien puolesta, jotka kuolivat, joita kidutettiin ja kärsivät suunnattomia vaikeuksia, mukaan lukien viime vuoden kriisin, Tiibetin asian vuoksi kamppailumme alkamisesta saakka.

Vuoden 1949 tienoilla kommunistijoukot alkoivat marssia Koillis- ja Itä-Tiibetiin (Kham ja Amdo) ja vuoteen 1950 mennessä yli 5000 tiibetiläistä sotilasta oli kuollut. Ottaen vallitsevan tilanteen huomioon Kiinan hallitus valitsi rauhanomaisen vapauttamisen menetelmän, joka vuonna 1951 johti 17-kohtaisen sopimuksen ja sen liitteen allekirjoittamiseen. Siitä lähtien Tiibet on ollut Kiinan kansantasavallan hallinnassa. Sopimuksessa kuitenkin selvästi mainitaan, että Tiibetin erilaista uskontoa, kulttuuria ja perinteisiä arvoja suojeltaisiin.

Vuosien 1954 ja 1955 välillä tapasin Pekingissä puhemies Mao Tse-tungin johdolla suurimman osan kommunistipuolueen, hallituksen ja armeijan vanhemmista kiinalaisista johtajista. Keskustellessamme tavoista saavuttaa sosiaalista ja taloudellista kehitystä Tiibetissä sekä Tiibetin uskonnollisen ja kulttuurillisen perinnön säilyttämisestä, Mao Tse-tung ja kaikki muut johtajat olivat yhtä mieltä valmistelevan komitean perustamisesta valmistelemaan tietä autonomisen alueen toteuttamiseksi, kuten sopimuksessa luvattiin sen sijaan että olisi perustettu sotilaallinen hallintokomissio. Noin vuodesta 1956 eteenpäin tilanne kuitenkin kääntyi huonommaksi äärivasemmistolaisten menetelmien määräämisen jälkeen Tiibetissä. Siispä korkeampien viranomaisten antamia vakuutuksia ei toteutettu siellä. Niin kutsutun demokraattisen uudistuksen voimakas toteuttaminen Tiibetin Khamissa ja Amdossa, joka ei vastannut vallitsevia olosuhteita, johti suunnattomaan kaaokseen ja tuhoon. Keski-Tiibetissä kiinalaiset virkamiehet väkivalloin ja tahallisesti rikkoivat 17-kohtaisen sopimuksen ehtoja ja heidän kovaotteiset taktiikkansa lisääntyivät päivä päivältä. Nämä epätoivoiset tapahtumat eivät jättäneet Tiibetin kansalle muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa rauhanomainen kansannousu maaliskuun 10. päivänä 1959. Kiinan viranomaiset vastasivat ennen kuulumattomalla voimalla, joka johti kymmenientuhansien tiibetiläisten tappamiseen, pidättämiseen ja vangitsemiseen seuraavien kuukausien aikana. Sen seurauksena lähdin maanpakoon Intiaan yhdessä pienen Tiibetin hallituksen virkamiesten, mukaan lukien muutama kalon (ministeri), kanssa. Sen jälkeen lähes satatuhatta tiibetiläistä pakeni maanpakoon Intiaan, Nepaliin ja Bhutaniin. Paon ja sitä seuranneiden kuukausien aikana he kohtasivat käsittämättömiä vaikeuksia, jotka ovat yhä tiibetiläisten tuoreessa muistissa.

Miehitettyään Tiibetin Kiinan kommunistihallitus toteutti sarjan sortavia ja väkivaltaisia kampanjoita, joihin kuului demokraattinen uudistus, luokkataistelu, kommuunit, kulttuurivallankumous, sotatilalain määrääminen ja lähempänä tätä aikaa isänmaallinen uudelleenkoulutus ja iske kovaa -kampanjat. Nämä ajavat tiibetiläiset sellaisiin kärsimyksen syvyyksiin ja vaikeuksiin, että he kirjaimellisesti kokevat maanpäällisen helvetin. Buddha Dharman perimyslinjaa vahingoitettiin. Tuhannet uskonnolliset ja kulttuurilliset keskukset, kuten munkkiluostarit, nunnaluostarit ja temppelit hävitettiin maan tasalle. Historialliset rakennukset ja monumentit tuhottiin. Luonnonvaroja on summittaisesti käytetty hyväkseen. Nykyään Tiibetin herkkä ympäristö on saastunut, valtavat metsänhakkuut on suoritettu ja villieläimet, kuten villijakit ja tiibetinantiloopit, on ajettu sukupuuttoon.

Nämä viisikymmentä vuotta ovat tuoneet sanoin kuvaamatonta kärsimystä ja tuhoa Tiibetin maalle ja kansalle. Vielä nykyäänkin Tiibetissä elävät tiibetiläiset elävät jatkuvassa pelossa ja Kiinan viranomaiset ovat jatkuvasti epäluuloisia heitä kohtaan. Nykyään uskonto, kulttuuri, kieli ja identiteetti, joita tiibetiläisten perättäiset sukupolvet ovat pitäneet omia elämiäänkin kallisarvoisempina, ovat lähellä katoamista. Lyhyesti sanottuna Tiibetin kansaa pidetään rikollisina, jotka ansaitsevat kuoleman. Tiibetin kansan tragedia tuotiin julki edesmenneen Panchen Rinpochen 70.000 kirjainmerkin vetoomuksessa Kiinan hallitukselle vuonna 1962. Hän otti sen uudelleen esille puheessaan Shigatsessa vuonna 1989 vähän ennen kuolemaansa sanoessaan, että olemme menettäneet Kiinan kommunistihallinnon alaisuudessa paljon enemmän kuin olemme saaneet. Monet huolestuneet ja puolueettomat tiibetiläiset ovat myös sanoneet suoraan Tiibetin kansan vaikeuksista. Jopa kommunistipuolueen sihteeri Hu Yaobang tunnusti selvästi saapuessaan Lhasaan vuonna 1980 nämä virheet ja pyysi tiibetiläisiltä anteeksi. Monet infrastruktuurin kehitykset, kuten tiet, lentokentät, rautatiet ja niin edelleen, jotka näyttäisivät tuoneen kehitystä tiibetiläisille alueille, on todellisuudessa rakennettu poliittisella tarkoituksella kiinalaistaa Tiibet Tiibetin ympäristön ja elämäntavan tuhoamisen suunnattomalla kustannuksella.

Mitä tulee Tiibetin pakolaisiin, vaikka me aluksi kohtasimme monia ongelmia, kuten suurien ilmastojen ja kielten erilaisuuden ja vaikeuden elantomme hankkimisessa, olemme onnistuneet vakiinnuttamaan elämämme maanpaossa. Isäntämaidemme, etenkin Intian, vieraanvaraisuudesta johtuen tiibetiläiset ovat voineet elää vapaudessa ilman pelkoa. Olemme pystyneet hankkimaan elantomme ja vaalimaan uskontoamme ja kulttuuriamme. Olemme pystyneet järjestämään lapsillemme sekä perinteisen että nykyaikaisen koulutuksen sekä ryhtymään ponnisteluihin Tiibetin kysymyksen ratkaisemiseksi. On ollut myös myönteisiä tuloksia. Suurempi ymmärrys myötätuntoa korostavasta tiibetinbuddhalaisuudesta on tuonut myötävaikutusta maailman monissa paikoissa.

Heti saavuttuamme maanpakoon aloin työskennellä demokratian edistämiseksi tiibetiläiseen yhteisöön perustamalla Tiibetin pakolaishallituksen vuonna 1960. Siitä lähtien olemme ottaneet vähitellen askelia demokratian polulla ja nykyään pakolaishallintomme on kehittynyt täysin toimivaan demokratiaan, jolla on oma kirjoitettu peruskirja ja lainsäädäntöelin. Tästä voimme todellakin olla ylpeitä.

Vuonna 2001 perustimme järjestelmän, jolla tiibetiläisten pakolaisten poliittinen johto valitaan suoraan samanlaisella menettelyllä kuin muissa demokraattisissa järjestelmissä. Tällä hetkellä suoraan valittu kalon tripan (pääministeri) toinen kausi on meneillään. Niinpä päivittäiset hallinnolliset velvollisuuteni ovat vähentyneet ja olen nykyään olen osa-aikaeläkeläinen. Työskentely Tiibetin oikeutetun asian puolesta on kuitenkin jokaisen tiibetiläisen velvollisuus ja vaalin tätä velvollisuutta niin kauan kuin elän.

Ihmisenä tärkein sitoumukseni on inhimillisten arvojen edistäminen. Pidän tätä avaintekijänä onnelliseen elämään yksilöllisellä, perhe- ja yhteisötasolla. Uskonnollisena harjoittajana toinen sitoumukseni on edistää uskontojen välistä sopusointua. Kolmas sitoumukseni on tietenkin Tiibetin kysymys. Tämä johtuu ensinnäkin siitä, että olen Dalai-lama -niminen tiibetiläinen ja enemmänkin siitä luottamuksesta, joka tiibetiläisillä sekä Tiibetissä että sen ulkopuolella on minuun. Pidän aina mielessäni nämä kolme tärkeää sitoumusta.

Tiibetiläisten keskushallinnon tärkein tehtävä on ollut työskennellä Tiibetin kysymyksen ratkaisemiseksi ja sen lisäksi huolehtia tiibetiläisen pakolaisyhteisön hyvinvoinnista, jonka se on tehnyt melko hyvin. Laadittuamme molempia osapuolia hyödyttävän keskitien politiikan vuonna 1974 olimme valmiita vastaamaan Deng Xiaopingille, kun hänehdotti keskusteluja vuonna 1979. Monia keskusteluja käytiin ja tiedonkeruudelegaatioita lähetettiin matkaan. Nämä eivät kuitenkaan tuottaneet konkreettisia tuloksia ja muodolliset yhteydet lopulta katkesivat vuonna 1993.

Myöhemmin vuosina 1996-97 järjestimme mielipidetutkimuksen maanpaossa olevien tiibetiläisten keskuudessa ja keräsimme ehdotuksia Tiibetistä sieltä, missä se oli mahdollista, ehdotetusta kansanäänestyksestä, jolla Tiibetin kansa päättäisi vapaustaistelumme tulevan suunnan heitä täysin tyydyttävällä tavalla. Mielipidetutkimuksen tulosten ja Tiibetistä saatujen ehdotusten perusteella päätimme jatkaa keskitien politiikkaa. Sen jälkeen kun solmimme yhteydet uudelleen vuonna 2002 olemme noudattaneet yhden virallisen kanavan ja yhden esityslistan politiikkaa ja käyneet kahdeksan keskustelukierrosta Kiinan viranomaisten kanssa. Sen johdosta esittelimme Tiibetin kansalle aidon autonomian muistion, jossa selitettiin, kuinka ehdot kansalliselle alueelliselle autonomialle Kiinan perustuslain esittämällä tavalla vastaavat Kiinan autonomiaa koskevien lakien täydellistä toteuttamista. Kiinalaisten vaatimus, että meidän pitäisi hyväksyä Tiibetin olleen muinaisista ajoista lähtien aina osa Kiinaa, ei ole ainoastaan väärin mutta myös järjetöntä. Historian vääristely poliittisiin tarkoituksiin on sopimatonta.

Meidän on katsottava tulevaisuuteen ja työskenneltävä molempien hyödyksi. Me tiibetiläiset odotamme/haemme oikeutettua ja merkityksellistä autonomiaa, sopimusta, joka mahdollistaisi tiibetiläisten elämisen Kiinan kansantasavallan puitteissa. Tiibetin kansan pyrkimysten täyttäminen tekee Kiinalle mahdolliseksi saavuttaa vakauden ja yhtenäisyyden. Meidän puoleltamme emme esitä mitään vaatimuksia historiaan perustuen. Historiaa tarkasteltaessa maailmassa ei ole nykyään ainoatakaan maata, mukaan lukien Kiina, jonka alueellinen asema on säilynyt aina muuttumattomana eikä se voi säilyä muuttumattomana.

Pyrkimyksemme, että kaikki tiibetiläiset tulisivat yhden autonomisen hallinnon alaisiksi, on sopusoinnussa kansallisen alueellisen autonomian periaatteen todellisen tarkoituksen kanssa. Se myös toteuttaa Tiibetin ja Kiinan kansojen perustarpeita. Kiinan perustuslaki ja muut siihen liittyvät lait ja säännökset eivät aiheuta mitään esteitä tälle ja monet Kiinan keskushallinnon johtajat ovat hyväksyneet tämän aidon pyrkimyksen. Allekirjoittaessaan 17-kohtaisen sopimuksen pääministeri Zhou Enlai myönsi sen kohtuulliseksi vaatimukseksi. Vuonna 1956 kun Tiibetin autonomisen alueen valmisteleva komitea perustettiin, varapääministeri Chen Yi osoitti karttaa sanoen, että jos Lhasasta voitaisiin tehdä Tiibetin autonomisen alueen - johon kuuluisi tiibetiläiset alueet muissa maakunnissa – pääkaupunki, edistäisi se osaltaan Tiibetin kehitystä ja ystävyyttä Tiibetin ja Kiinan kansojen välillä. Panchen Rinpoche ja monet tiibetiläiset kaaderit ja oppineet jakoivat tämän näkemyksen. Jos kiinalaisilla johtajilla oli jotain vastaväitteitä ehdotukseemme, olisivat he voineet esittää syyt niihin ja ehdottaa vaihtoehtoja harkittavaksemme, mutta näin he eivät tehneet. Olen pettynyt, että Kiinan viranomaiset eivät ole vastanneet asianmukaisesti vilpittömiin ponnisteluihimme toteuttaa merkityksellinen kansallinen autonomia kaikille tiibetiläisille, kuten Kiinan kansantasavallan perustuslaissa esitetään.

Ikimuistoisista ajoista lähtien Tiibetin ja Kiinan kansat ovat olleet naapureita. Myös tulevaisuudessa meidän on elettävä yhdessä. Tästä syystä meidän on mitä tärkeintä elää yhdessä ystävinä toistemme kanssa.

Tiibetin miehittämisestä asti kommunistinen Kiina on julkaisut vääristeltyä propagandaa Tiibetistä ja sen kansasta. Niinpä kiinalaisen väestön joukossa on hyvin harvoja ihmisiä, joilla on oikea käsitys Tiibetistä. Heidän on itse asiassa hyvin vaikea löytää totuus. On myös äärivasemmistolaisia kiinalaisia johtajia, jotka ovat viime maaliskuusta lähtien ryhtyneet valtaviin propagandaponnisteluihin aikomuksenaan erottaa Tiibetin ja Kiinan kansat toisistaan ja luoda vihamielisyyttä heidän välilleen. Valitettavasti tämän seurauksena joidenkin kiinalaisten veljiemme ja sisartemme mieliin on syntynyt kielteinen mielikuva tiibetiläisistä. Täten kuten olen aikaisemminkin toistuvasti vedonnut, haluaisin jälleen kerran kehottaa kiinalaisia veljiä ja sisaria etteivät he olisi sellaisen propagandan vaikuttamia, vaan yrittäisivät sen sijaan löytää Tiibetiä koskevat tosiasiat puolueettomasti estäen siten epäsopua keskuudessamme. Tiibetiläisten pitäisi myös jatkaa työskentelyään ystävyyden eteen Kiinan kansan kanssa.

Tarkastellessamme 50 vuotta maanpaossa olemme nähneet monia ylä- ja alamäkiä. Tosiasia on kuitenkin se, että Tiibetin kysymys on elossa ja kansainvälinen yhteisö osoittaa kasvavaa kiinnostusta sitä kohtaan. Tältä kannalta katsottuna en epäile sitä, että oikeus Tiibetin asiassa tulee vallitsemaan, jos jatkamme totuuden ja väkivallattomuuden polulla kulkemista.

Viettäessämme 50 vuotta maanpaossa on mitä tärkeintä, että ilmaisemme syvän kiitollisuutemme eri isäntämaiden, joissa elämme, hallituksille ja ihmisille. Emme ainoastaan noudata näiden isäntämaiden lakeja vaan myös käyttäydymme tavalla, että meistä on hyötyä näille maille. Samalla tavalla ponnisteluissamme toteuttaa Tiibetin kysymys ja vaalia sen uskontoa ja kulttuuria, pitäisi meidän muotoilla tulevaisuuden visio ja strategia oppimalla menneistä kokemuksistamme.

Sanon aina, että meidän pitäisi toivoa parasta ja valmistautua pahimpaan. Katsoimmepa asiaa globaalilta kannalta tai Kiinan tapahtumien yhteydessä, on meillä syitä toivoa nopeaa ratkaisua Tiibetin kysymykseen. Meidän on kuitenkin myös valmistauduttava hyvin siihen, että Tiibetin kamppailu jatkuu kauan. Tämän vuoksi meidän täytyy keskittyä ensisijaisesti lastemme koulutukseen ja kouluttaa ammattilaisia eri aloille. Meidän pitäisi myös lisätä tietoisuutta ympäristöstä ja terveydestä ja lisätä väkivallattomien menetelmien ymmärrystä ja harjoittamista tavallisen tiibetiläisen väestön keskuudessa.

Haluaisin käyttää tämän tilaisuuden ilmaistakseni sydämellisen kiitollisuuteni Intian johtajille ja kansalle sekä sen keskushallitukselle ja osavaltioiden hallituksille, jotka kaikista kohtaamistaan vaikeuksista ja esteistä huolimatta ovat antaneet korvaamattoman arvokkaan tuen ja avun viimeisten 50 vuoden ajan tiibetiläisille maanpaossa. Heidän ystävällisyytensä ja anteliaisuutensa ovat suunnattomia. Haluaisin myös ilmaista kiitollisuuteni kansainvälisen yhteisön johtajille, hallituksille ja ihmisille sekä eri Tiibet-tukiryhmille heidän runsaasta tuestaan.

Eläköön kaikki aistivat olennot rauhassa ja onnellisina.

Tiibet-uutisten alkuun

Arkiston etusivulle

Aloitussivulle