12 vuotta vankeutta Tiibetin lipun ja Dalai-laman kuvien esilläpitämisestä

Kolme viime kesänä pidätettyä munkkia Khangmarin luostarista Kakhogista (kiinaksi Hongyuan), Ngabasta, on tuomittu vankilaan 12 vuodeksi poliittisista rikoksista, joihin kuuluu Tiibetin lipun maalaaminen ja Dalai-laman valokuvien hallussapitäminen. Tuomitut munkit ovat Choedar Dargye, Gedun Thogphel ja Jampa Choephel. Kaksi muuta Khangmarin munkkia, Migyur Gyatso ja Jamyang Oezer, odottavat tuomioitaan. Jamyang Oezer on sairaalassa.

Tuomitut munkit olivat ilmeisesti huomattavissa asemissa Khangmarin luostarissa Sichuanissa. Monilla tiibetiläisillä on edelleen Dalai-laman kuvia asunnoissaan etenkin TAR:n (Tiibetin autonominen alue) ulkopuolella olevilla tiibetiläisillä alueilla, jotka aiemmin tunnettiin Amdona ja Khamina, mutta jotka on nyt liitetty Qinghain, Sichuanin, Yunnanin ja Gansun maakuntiin. Yhdysvaltojen ulkoministerio mainitsee vuosiraportissaan kansainvälisestä uskonnonvapaudesta, että "tällä hetkellä Dalai-laman valokuvien hallussapito vaikuttaa olevan lisääntymässä" (18. joulukuuta 2003).

Saman Yhdysvaltojen ulkoministeriön raportin mukaan "Kiinan hallituksen virkamiehet pitävät kiinni siitä, että Dalai-laman kuvien omistaminen tai esilläpitäminen ei ole laitonta". Kiinan viranomaiset kuitenkin erottelevat kansallisella ja maakunnallisilla tasoilla maanpaossa olevan johtajan valokuvien poliittisen ja uskonnollisen käyttämisen. Yksittäisen henkilön on sallittu omistaa Dalai-laman valokuva palvoakseen häntä uskonnollisena henkilönä, mutta kuvaa ei ole hyväksytty käytettäväksi "separatismin puolustamiseen".

Tiibet-uutisten alkuun

Arkistoon

Aloitussivulle