Euroopan parlamentin Kiinaa koskeva päätöslauselma

Euroopan parlamentin EU:n ja Kiinan välistä huippukokousta ja EU:n ja Kiinan ihmisoikeusvuoropuhelua koskevassa päätöslauselmassa arvostellaan Pekingiä siitä, ettei se ole julkaissut ihmisoikeustietojaan, erityisesti Tiibetiä koskevia tietojaan. Päätöslauselmassa sanottiin myös, että ihmimsoikeuksien pitäisi saada enemmän huomiota Pekingin olympialaisten valmisteluissa. Päätöslauselmassa pahoiteltiin sitä, että Kiinan ja Tiibetin pakolaishallituksen kuudes keskustelu oli tulokseton ja molempiin osapuoliin vedottiin, että ne ponnistelisivat kaikin keinoin vuoropuhelun jatkamiseksi. Päätöslauselmassa toistettiin myös Euroopan parlamentin huoli jatkuvista ihmisoikeusrikkomuksista "isänmaallinen koulutus" -kampanjan voimistumisesta tiibetiläisillä alueilla ja EU on vaatinut Kiinaa sallimaan riippumattoman ryhmän vierailla Gedhun Choekyi Nyiman luona.

Euroopan parlamentin varapresidentti Edward McMillan-Scott on kirjoittanut Kansainvälisen olympiakomitean presidentille Jacques Roggelle joulukuun 10. päivänä kehottaen tätä muistuttamaan Kiinan viranomaisia vuonna 2001 olympialaisten saamiseksi tekemistä lupauksistaan edistää ihmisoikeuksia.

_______________________________________________________________

Tiibet-uutisten alkuun

Arkistoon

Aloitussivulle