Takna Jigme Sangpon haastattelu

Yli 70-vuotias entinen poliittinen vanki Takna Jigme Sangpo on pisimpään vankilassa ollut poliittinen vanki Tiibetissä. Vapauduttuaan terveydellisistä syistä Takna Jigme Sangpo on puhunut useissa foorumeissa Tiibetin kysymyksestä ja ihmisoikeuksista Kiinassa. 37 vuotta vankina oleminen ei ole tämän vanhan miehen itsetuntoa lannistanut. Fyysisesti heikkona mutta täysissä mielenvoimissaan Takna Jigme Sangpo puhui toimittajille saavuttuaan Dharamsalaan maaliskuun 16. päivänä.

"Sain ensimmäisen audienssin Hänen Pyhyytensä Dalai-laman luo ollessani Kalachakra-opetuksissa Itävallassa. Tunteeni olivat ilon ja surun sekaiset. En saanut edes suutani auki puhuakseni hänelle. Nyt Tiibetin pakolaishallituksen sijaintipaikasta Dharamsalasta on tullut toinen Lhasa, Tiibetin pääkaupunki. En voinut tulla Dharamsalaan aikaisemmin, koska minulla oli terveysongelmia johtuen pitkästä vankeusajastani Lhasassa.

Vaikka minulla oli tilaisuus tavata Hänen Pyhyytensä kahdesti, olin kuitenkin innokas näkemään Tiibeitn pakolaishallituksen sijaintipaikan ennen kuolemaani. Niinpä päätin tulla tänne. Olen todella iloinen ja kiitän Gu Chu Sum -järjestöä (entisten poliittisten vankien järjestö) minulle osoittamastaan suuresta vieraanvaraisuudesta. Olen tänään hyvin väsynyt ja minun täytyy levätä. Tiedän, että Hänen Pyhyytensä antaa opetuksia näinä päivinä. Olen hyvin iloinen ja innokas osallistumaan opetuksiin huomenna. Minulla on tiettyjä asioita kerrottavana Hänen Pyhyydelleen Dalai-lamalle.

Olen ajatellut lähteä Dharamsalasta muutaman kuukauden kuluttua. Useimmat ihmiset lännessä, erityisesti nuoret, ovet hyvin kiireisiä töidensä kanssa, joten minun on hyvin vaikea olla heihin yhteydessä ja työskennellä heidän kanssaan. Täällä on paljon tiibetiläisiä, joiden kanssa voin keskustella ja työskennellä, joten ajattelin jäädä tänne pitemmäksi aikaa. Lähtiessäni Sveitsistä ajattelin, että Dharamsala olisi kuin Tiibetin pääkaupunki Lhasa, koska olin kuullut niin monilta ihmisiltä, että se tunnetaan pikku-Lhasana. Olen todella onnellinen nähdessäni Dharamsalan, koska se on Hänen Pyhyytensä Dalai-laman, Tiibetin henkisen ja maallisen johtajan, maailmanrauhan lähettilään asuinpaikka. Lisäksi Tiibetin pakolaishallitus sijaitsee siellä. On suuri saavutus, että Kashag ja sen toimistot on perustettu Lhasaan. Lhasassa tiibetin kieli ja kulttuuri on tuhottu, vaikka kiinalaiset ovat saaneet aikaan jotain edistystä. Olen täysin samaa mieltä sen kanssa, mitä edellinen Panchen-lama sanoi: 'Kiinalaiset ovat saaneet aikaan paljon taloudellisista kehitystä Tiibetissä, mutta jos sitä vertaa tiibetin kielen ja kulttuurin tuhoamiseen, käsittää, että Tiibet on menettänyt enemmän kuin saanut Kiinan hallinnolta.' Tästä syystä monet tiibetiläiset, minä mukaan lukien, ovat tulleet maanpakoon. On siis todella mukavaa nähdä Dharamsala, jonne pakolaishallitus on perustettu lumihuippuisten vuorten syleilyyn. Lisäksi Dharamsalan metsät muistuttavat minua Kongposta."

Kysymys: Onko poliittinen näkemyksesi muuttunut? Mikä on näkemyksesi Hänen Pyhyytensä Dalai-laman keskitien lähestymistavasta vaatia aitoa autonomiaa Tiibetin kolmelle perinteiselle maakunnalle Kiinan kansantasavallan puitteissa?

Takna: "En ole yhteiskunnallisessa asemassa kommentoidakseni Hänen Pyhyytensä Dalai-laman keskitien politiikkaa. Mitä minuun tulee, en ole muuttanut poliittista näkemystäni, koska olen taistellut Tiibetin itsenäisyyden puolesta 37 vuotta vankilassa. Koska Tiibetin kamppailu perustuu totuuteen ja oikeuteen, uskon totuuden ja oikeuden voittavan jonakin päivänä. Sillä välin kohtaamme paljon ongelmia ja esteitä. Olemme kohdanneet sellaisia ongelmia menneisyydessä ja kohtaamme niitä myös tulevaisuudessa. Tiibetin kamppailu on pitkäkestoista eikä sitä voida ratkaista lyhyessä ajassa. Aikaisemmin kiinalaiset pitivät Hänen Pyhyyttään vain uskonnollisena henkilönä, joten he ajattelivat Hänen Pyhyytensä edistävän vain ihmisoikeuksia ympäri maailmaa. Heillä oli tapana sanoa, että Hänen Pyhyytensä ei voisi työskennellä minkään poliittisen asian puolesta. Kiinalaiset alkoivat kuitenkin ottaa Hänen Pyhyytensä vakavasti, kun maailman älymystön edustajat ja johtajat antoivat suuren merkityksen Hänen Pyhyytensä poliittisille näkemyksille pitäen häntä jopa eräänlaisena poliittisena asiantuntijana. Kiinalaisilla oli jopa tapana sanoa: 'Dalai-lama on todella ainutlaatuinen ihminen." Minäkin otan Hänen Pyhyytensä näkemykset hyvin vakavasti. Olen kuitenkin hyvin itsepäinen enkä muuta poliittista näkemystäni. Jatkan taistelua Tiibetin itsenäisyyden puolesta viimeiseen henkäykseeni asti. Saapuessani tänne käsitin, että Hänen Pyhyytensä ratkaisu Tiibetin ongelmaan on aidon autonomian saaminen Tiibetin kolmelle perinteiselle maakunnalle, jonka avulla tiibetiläiset saavat vapauden tavoitella taloudellista kehitystä ja edistää identiteettiään ja kulttuuriaan Kiinan kansantasavallan puitteissa. Uskon, että Hänen Pyhyydellään on suuri tieto ja viisaus poliittisista ja henkisistä kysymyksistä. Hänen keskitien lähestymistapansa Tiibetin ja Kiinan välisen ongelman ratkaisemiseksi on käytännöllinen lähestymistapa ja siitä hyötyvät sekä Tiibet että Kiina. Kiina käy tällä hetkellä läpi suuria muutoksia eivätkä nykyiset Kiinan kansantasavallan johtajat ole ideologian ajamia ja kovia kuin Mao. Uskon siis, että Kiinan kansantasavallan johtajat varmasti harkitsevat Hänen Pyhyytensä Dalai-laman keskitien lähestymistapaa pitäessämme mielessämme tiibetiläisten valtuuskuntien viimeaikaiset vierailut Kiinaan ja Tiibetiin."

Kysymys: Onko sinulla jotain viestiä Tiibetissä asuville tiibetiläisille?

Takna: "Kiinalaiset tuhoavat järjestelmällisesti Tiibetin kulttuurin ja tradition. Tiibetissä on myös vakavia ihmisoikeusloukkauksia. Kiinalaiset puhuvat paljon ihmisoikeuksista. Tärkein kysymys on kuitenkin poliittiset oikeudet. Kiinalaiset yrittävät manipuloida Tiibetin kansaa jättämättä huomiotta tärkeimmän poliittisen kysymyksen. Tiedän ja olen varma siitä, että Tiibetissä asuvia tiibetiläisiä ei voida manipuloida. Aikaisemmin tiibetiläiset ovat uhranneet elämänsä Tiibetin itsenäisyyden hyväksi. Vetoan Tiibetissä asuviin tiibetiläisiin, että he jatkavat taisteluaan Kiinan miehitystä vastaan. Tunnen ja toivon voimakkaasti, että kaikki te ja Tiibetissä asuvat jatkatte taisteluamme itsenäisyyden puolesta."

Tiibet-uutisten alkuun

Arkistoon

Aloitussivulle