Kolme tiibetiläistä vapautettu vankilasta Nepalissa

Kolme tiibetiläistä vankia, Samdup (15), Tashi (30) ja Yangmo Tso (15), vapautettiin vankilasta Nepalissa 27. helmikuuta 2003. Heidät pidätettiin 13. joulukuuta 2002 Boudanahissa Nepalissa ollessaan läpikulkumatkalla Intiaan.

Heidät vapautettiin sen jälkeen, kun saksalainen Tiibetin tukija maksoi heidän kohtuuttomat takuunsa eli noin 415 USD jokaisesta.

Vaikka TCHRD (Tibetan Centre for Human Rights and Democracy) arvostaa tukijan elettä, se yrittää estää vastaavanlaisia vapauttamisia peläten, että tulevaisuudessa pakolaisia vangitaan samanlaisin syytöksin.

Samdupin, Tashin ja Yangmo Tson vapautumisen jälkeen on nepalilaisssa vankiloissa kymmenen tiibetiläistä. Jäljellä olevillä tiibetiläisillä vangeilla on kymmenen vuoden tuomiot matkustuslupien puuttumisen vuoksi.

15-vuotias Yangmo Tso kertoi vapautumisensa jälkeen TCHRD:lle seuraavaa: "Tärkein syyni rajan ylittämiseen oli koulutuksen saaminen Intiassa. En saanut Tiibetissä lainkaan koulutusta. Synnyin Ngokan kylässä, Labrangin piirikunnassa, Gansun maakunnassa. Olimme köyhiä maanviljelijöitä. Äitini kuoli ollessani 4-vuotias jättäen jälkeensä minut, isäni, setäni ja nuoremman veljeni. Perheeni ei voinut kasvattaa minua, joten nomadiperhe adoptoi minut ja olin perheessä niin kauan kunnes heille syntyi kolme omaa lasta. Ollessani 15-vuotias perhe joutui taloudellisiin vaikeuksiin ja minulle ehdotettiin, että palaisin varsinaisen perheeni luo. Se ei ollut mahdollista, koska en muistanut, ketkä olivat oikeita perheenjäseniäni.

Kylässä asuvat olivat myötätuntoisia ja antoivat minulle rahaa. En kuitenkaan halunnut palata takaisin. Niinpä liikemies lupasi auttaa minua pakenemaan Tiibetistä. Hänen liiketoimensa veivät hänet usein Dramiin (Tiibetin ja Nepalin rajalle) ja hän otti minut mukaansa eräälle matkalleen. Piileskelin kuorma-auton takaosassa.

Dramissa minut esiteltiin kahdelle muulle tiibetiläiselle, joista tuli pakokavereitani. Toinen oli ikäiseni ja toinen 30-vuotias. Jokainen meistä maksoi 1000 yuania oppaalle, jotta tämä veisi meidät rajan yli. Kesken matkan opas kuitenkin jätti meidät toisen vastuulle ja lupasi tämän opastavan meidät eteenpäin.

Matkalla opas vei meidät taloon ja lukitsi sen ulkopuolelta. Hän vaati meiltä rahaa. Puolustauduimme, että meillä ei ollut rahaa, mutta hän oli järkkymätön. Kerran vangitsijamme käski yhden meistä lähteä hänen mukanaan tiibetiläisten vastaanottokeskukseen pyytämään rahaa, mikäli halusimme turvata vapautemme. Kukaan meistä ei suostunut pelätessään tulevansa tapetuksi matkalla. Meitä pidettiin vangittuina useita päiviä, kunnes nainen auttoi meidät pakenemaan.

Juoksimme pysähtymättä, kunnes olimme turvallisen matkan päässä. Vapautemme ei kestänyt kauan. Saapuessamme Nepaliin nepalilaiset viranomaiset pidättivät meidät Boudanathissa 13. joulukuuta 2002.

Pelkäsin kuollakseni, kun Nepalin poliisi pidätti meidät. He veivät minut putkaan, jossa olin yksin. Myöhemmin poliisi siirsi minut toiseen vankilaan, joka oli paljon suurempi. Minut laitettiin selliin, jossa oli 10 muuta naisvankia. Olin nuorin ja toiset vangit olivat vanhempia naisia. Muutamilla heistä oli täysin valkoiset hiukset. Vankilassa olin hyvin peloissani. Itkiessäni muut vangit lohduttivat minua. Muulloin he varastivat ruokani, joita Nepalissa asuvat tiibetiläiset toivat minulle.

Meille annettiin vain kaksi ateriaa päivässä, joten olin hyvin nälkäinen suurimman osan päivästä. Vankila antoi vain ohuen olkipatjan eikä huopia, joten yöt olivat hyvin kylmiä ja kurjia.

Koettelemus kesti seuraavat kolme kuukautta, kunnes tiibetiläisten vastaanottokeskus Nepalissa sai minut vapaaksi takuita vastaan. Olen todella helpottunut päästessäni pois siitä kauhistuttavasta paikasta.

Vapautumiseni jälkeen vastaanottokeskus lähetti minut Intiaan. Saavuin Dharamsalaan 1. huhtikuuta. En tunne ketään Intiassa. Vaikka kohtasin paljon vaikeuksia matkalla, olen todella onnellinen täällä maanpaossa. Olen suunniltani ilosta, että pääsen pian kouluun."

Tiibet-uutisten alkuun

Arkiston etusivulle

Aloitussivulle