Kidutus Tiibetissä



Kiinan kansantasavalta hyväksyi 4.10.1988 YK:n kidutuksen ja muun julman, halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen sopimuksen ja vakuutti kansainväliselle yhteisölle, että "Kiina täyttää hyvässä uskossa sopimukseen sidotut velvoitteet". Tämän jälkeen yli 70 tiibetiläistä poliittista vankia on kidutettu kuoliaaksi ja sata surmattu heidän osallistuttuaan itsenäisyyttä kannattaviin mielenosoituksiin. Kiinan sanomalehtimiesyhdistyksen esittämän virallisen raportin mukaan yli 450 tiibetiläistä, mukaan lukien munkkeja, nunnia ja siviilihenkilöitä, on surmattu heidän osallistuttuaan mielenosoituksiin.

YK:n kidutuksen vastainen komitea on toistuvasti pyytänyt Kiinaa muuttamaan lakinsa kieltämään kaikki kidutusmuodot. Raportissaan toukokuulta 1996 komitea ilmoitti, että "kidutuksen määritelmää ei ole onnistuttu sisällyttämään Kiinan sisäiseen lainsäädäntöön sopimuksen ehtojen mukaisesti". Siitä lähtien kun Kiina miehitti Tiibetin vuonna 1959 kidutusta on käytetty tärkeänä tukahduttamiskeinona Tiibetin kansaa vastaan. Erityisesti tiibetiläiset poliittiset vangit ovat suuressa vaarassa joutua kidutetuiksi. Näitä vankeja, joista monet ovat munkkeja ja nunnia, on usein vangittu harjoitettuaan ilmaisuvapauttaan tukeakseen Dalai-lamaa.

Kiina väittää noudattavansa kansainvälistä lakia, joka ehdottomasti kieltää kidutuksen käytön. Vuonna 1992 Kiina raportoi YK:n kidutusta vastustavalle komitealle, että se oli omaksunut tehokkaita lainsäädännöllisiä, oikeudellisia, hallinnollisia ja muita toimenpiteitä "kieltämään jyrkästi kaiken kidutuksen ja takaa, että kansalaisten oikeuksia ei loukata". Kuitenkin entisten poliittisten vankien haastattelut todistavat, että kidutus on yleisintä Tiibetissä. Joulukuussa 1997 julkaistussa raportissaan Kansainvälinen lakimieskomissio (International Commission of Jurists) ilmoitti, että kidutusta on sovellettu ja jatkuvasti sovelletaan rutiininomaisesti ja laajassa mittakaavassa kaikkialla Kiinassa.

Kidutus pidätyskeskuksissa

Entiset poliittiset vangit ovat kuvailleet lukuisia julmia ja alentavia kidutusmenetelmiä, joihin kuuluu mm. katosta riiputtaminen kädet selän taakse sidottuina, sähköisillä karjapiiskoilla hakkaaminen, sähköiskujen antaminen eri puolille ruumista, puukepeillä ja laudoilla hakkaaminen, koirien irtipäästäminen, alastomana seisottaminen muiden vankien edessä - toisinaan myös hakkaamisen aikana, tulen yläpuolella riiputtaminen savun polttaessa silmiä, jäisessä maassa seisottaminen, kunnes jalkojen iho on jäätynyt maahan kiinni, pitkäaikainen eristyssellissä pitäminen ja ruoan, veden ja unen puutteessa pitäminen.

Toisinaan vankilaviranomaiset muuttavat kidutusmenetelmiään ja omaksuvat uusia menetelmiä, jotka eivät jätä jälkiä kidutuksesta. Monet entiset vangit ovat kertoneet kuulleensa vankilaviranomaisten sanovan toisilleen mm. seuraavaa: "Älä aiheuta hänelle ulkoisia vammoja vaan vammauta hänet sisäisesti."

Fyysisen kidutuksen lisäksi vankeja pakotetaan joskus läpikäymään psykologinen trauma. Vankilaviranomaiset uhkaavat vahingoittaa vankien perheitä, painostavat heitä arvostelemaan Dalai-lamaa ja pakottavat heidät syyttämään muita tiibetiläisiä osallistumisesta poliittiseen toimintaan.

Vuonna 1989 Gadenin luostarin 30-vuotias munkki Lhandup Ganden tuomittiin kuudeksi vuodeksi vankeuteen, mutta vapautettiin 1992, kun hän halvaantui tilapäisesti ankaran kidutuksen johdosta. Hän antoi meille käsityksen vankilassa kokemastaan julmuudesta: "Pahinta kidutusta oli se, kun he pakottivat minut riisuutumaan ja hakkasivat minua sähköpampuilla kaikkialle kehoon. Jälkeenpäin en pystynyt nukkumaan selälläni ja takapuolellani. Ihoni turposi ja muuttui vihreäksi ja siniseksi ja siinä oli myös haavoja. Sähköpamppuja ja sähköjohtoja käytettiin jatkuvasti. He sitoivat sähköjohdon ranteideni ympäri, jolloin iskut olivat erittäin tuskallisia."

Yksi Lhundupin pahimmista Gutsan muistoista oli päivä, kun tiibetiläisiä poliittisia vankeja täynnä oleva auto saapui vankilaan. "He olivat niin pahoin kidutettuja, etteivät pystyneet seisomaan jaloillaan, joten kiinalaiset viranomaiset vain heittivät heidät autosta maahan. Yleinen turvallisuustoimisto jatkoi vankien heittämistä toinen toisensa päälle... Pidätyskeskuksen käytävä oli täynnä verta. Kolme vankia kuoli tässä vankikasassa ja heidän vietiin pois samalla autolla millä oli tuotu."

Entisten poliittisten vankien yleisesti kuvailema menetelmä on se, että vanki ripustetaan kattoon ja hänen alapuolellaan sytytetään tuli. Usein tuleen heitetään chilipippuria, joka aiheuttaa paksun savun ja palovammoja. Gadenin luostari munkki Jampel Tsering, joka kärsi viiden vuoden vankeusrangaistusta Drapchin vankilassa johdettuaan mielenosoitusta Lhasassa vuonna 1989, muistelee: "Pippurijauheen ruiskuttaminen tuleen aiheutti hirvittävän polttavan tunteen koko ruumiiseeni ja aina tällaisen kidutuksen jälkeen en kyennyt avaamaan silmiäni moneen tuntiin."

Hoidon kieltäminen kidutuksen uhreilta

Kiinalaiset viranomaiset väittävät, että vangit saavat tarvittavaa hoitoa. Kidutuksista ja huonosta kohtelusta koituu kuitenkin monia kuolemantapauksia, koska hoitoa ei anneta pidätettynä tai vankeudessa oltaessa. Vapautumisen jälkeen entiset poliittiset vangit vastaavat omista hoitokuluistaan. On raportoitu lukuisia tapauksia, joissa heidän on täytynyt maksaa viranomaisille vankeusajan elinkustannuksista ja kidutuksen jälkeen aiheutuneista lääkekuluista.

Nalandan luostarin 22-vuotias munkki Phuntsok pidätettiin 25.2.1995 luostariratsiassa uudelleenkoulutuskampanjan vastustamisesta. Gutsan pidätyskeskuksen kuulusteluissa viranomaiset syyttivät häntä asiakir- jojen kätkemisestä ja häntä kidutettiin. Phuntsok vapautettiin helmi- kuussa 1996 lääketieteellisin perustein, mutta pidätyksen aikana hä- neltä kiellettiin lääkehoito. Hänet siirrettiin joksikin aikaa Tiibetin autonomiselle alueelle (TAR) kansansairaalaan. Hänen hoitokustannuksensa olivat rasitus hänen perheensä vähäisille varoille, eikä hänen terveytensä kuitenkaan milloinkaan kohentunut. Phuntsok kuoli maaliskuussa 1999 lähes kolme vuotta vapautumisensa jälkeen.

Kuolemaan johtava kidutus

Jotkut vangit ovat kuolleet hakkaamisen seurauksena. TCHRD:llä (Tibetan Centre for Human Rights and Democracy) on tiedossa vuoden 1987 jälkeen 70 kuolemantapausta, jotka ovat johtaneet vankilassa tapahtuneista kidutuksista. Jos vanki on kidutuksen johdosta kuoleman partaalla, hänet viedään yleensä sairaalaan tai vapautetaan. Sairaalaan päästyään vangin omaiset joutuvat allekirjoittamaan ns. vastuusopimuksen, joka merkitsee sitä, että he vastaavat kaikista sairaalalaskuista allekirjoituspäivämäärän jälkeen. Henkilö usein kuolee vankilan ulkopuolella, jolloin kiinalaiset viranomaiset näyttävät vähemmän rikollisilta.

Sonam Wangdu eli "Shugden" kuoli maaliskuun lopulla 1999 asunnossaan Lhasassa. Wangdu pidätettiin huhtikuussa 1988 väitetystä osallisuudestaan kiinalaisen poliisin tappamiseen tiibetiläisten mielenosoituksen väkivaltaisen ratsian aikana 5.3.1988. Gutsan pidätyskeskuksessa häntä kidutettiin raa'asti, mikä aiheutti pysyvän munuaisvamman ja selkärankamurtuman. Hänen alaruumiinsa halvaantui ja hänellä oli rakkovaurioita. Entisen poliittisen vangin Bhagdron mukaan Wangdua hakattiin sähköisillä karjapiiskoilla ja hänen jalkansa olivat puoli vuotta kahleissa. Häntä riiputettiin puusta viisi päivää ja pidettiin viikko eristyssellissä. Hänen päätään työnnettiin vesiämpäriin ja hänestä otettiin pakolla verta. Sonam Wangdu oli kuollessaan 44-vuotias.

Lhakpa Tsering kuoli 15.12.1990 kolmetoista kuukautta pidätyksensä jälkeen. Ennen kuolemaansa häneltä kiellettiin ainakin kolme kertaa lääkärinhoito. Joulukuussa 1990 Lhakpa oli kieltäytynyt noudattamasta ohjetta kertoa Drapchin vankilassa vierailleelle ulkomaalaiselle valtuuskunnalle, että Tiibet ei ole koskaan ollut itsenäinen. Jälkeenpäin hän joutui laaja-alaisten kuulustelujaksojen kohteeksi ja häntä hakattii pahasti. Viereisessä sellissä olleet vankitoverit kertoivat hänen huutaneen: "Äiti, pelasta minut! He aikovat tappaa minut!" Lhakpa Tsering oli kuollessaan 20-vuotias.

Kiinan viranomaisten suorittamasta kidutuksesta johtuva viimeisin massa- kuolema tapahtui samassa Drapchin vankilassa toukokuussa 1998. Yhdentoista vangin kerrotaan kuolleen kahden mielenosoituksen seurauksena. Vangeista kaksi ammuttiin, kolme hakattiin kuoliaaksi, kolme tukehtui kuoliaaksi, yksi hirtettiin ja kahden kuolinsyytä ei tiedetä.

Veren ja nesteiden pakkoluovutukset

Veren pakkoluovutus on vielä yksi vankilaviranomaisten käyttämä fyysinen ja psyykkinen kidutusmuoto. Tätä menetelmää käytetään heikentämään vankeja. Tiibetin korkeudella verenhukka heikentäisi tervettäkin ihmistä. Monet heikosti ravitut ja kidutuksen heikentämät vangit kuolevat verenottamisen jälkeen. Koska vangit eivät koskaan tiedä, miksi heiltä otetaan verta eivätkä koskaan kuule kokeiden tuloksia, on mahdollista että sitä ei tehdä vain rangaistukseksi vaan myös tutkimustarkoituksissa.

Verta otetaan myös lääketiedettä varten. Nunna Phuntsok Yangkyi pidätettiin 3.2.1992 ja vietiin poliisisairaalaan vuoden 1994 puolivälissä. Kiinalainen lääkäri antoi hänelle kaksi kertaa ruiskeen selkään. Phuntsok meni koomaan verenluovutuksen jälkeen ja hänen kyntensä, kielensä ja huulensa muuttuivat sinertävänmustiksi, joka myrkytyksen merkki. Phuntsok Yangkyi kuoli 20-vuotiaana 4.6., kuusi päivää sairaalaan viennin jälkeen.

Phuntsokin vanhemmat päästettiin katsomaan hänen ruumistaan poliisin kanssa sillä ehdolla, että he vaikenevat käynnistä. Phuntsokin ruumiin kerrotaan olleen kauttaaltaan sinimusta ja hänen oikea jalkansa oli täysin musta. Hänen silmänsä ja suunsa olivat sotkeutuneet verestä.

Alaikäisten kidutus

Vaikka Kiina allekirjoitti YK:n lasten oikeuksien sopimuksen huhtikuussa 1992, on alle 18-vuotiaiden pidättäminen, vangitseminen ja kiduttaminen yleistä Tiibetissä. Nuoria pidetään aikuisten vankiloissa, heiltä kielletään oikeudellinen avustaja sekä yhteydenpito vanhempiinsa ja he joutuvat samanlaiseen pakkotyöhön ja kidutukseen kuin aikuiset vangit.

15-vuotiaana kuolleen Sherab Ngawangin arvellaan olevan nuorin kidutukseen kuollut poliittinen vanki Tiibetissä. Rangaistuksena vapauslaulujen laulamisesta muiden nunnien kanssa vankilassa häntä ilmeisesti hakattii sähköpampuilla ja hiekkaa täynnä olevilla muoviputkilla. Yksi lähde kertoo: "He löivät häntä, kunnes hän oli niin täynnä ruhjevammoja, että pystyimme hädin tuskin tunnistamaan hänet." Toiset lähteet kertoivat, että hän joutui kolmeksi päiväksi eristysselliin, jonka seurauksena hän sai ankaran selkäkivun ja munuaisvaivoja. Hän kärsi myös muistinmenetyksestä ja syömisvaikeuksista. Sherab Ngawang kuoli kaksi kuukautta vapautumisensa jälkeen.

Pakkotyötä ja pakkoliikuntaa

Kovaa työntekoa vaaditaan kaikilta vangeilta kiinalaisten vankiloissa Tiibetissä. Pakkotyöhön yhdistetään usein pakkoliikuntaa ja kehnoa ruokaa tarkoituksena heikentää vangit. Tiibetissä vankeja käytetään usein maanviljelyksessä ja metsätöissä, missä työ on poikkeuksellisen raskasta ja onnettomuudet yleisiä. Vangeille annetaan usein täytettäväksi tavoitekiintiöt, joiden tarkoituksena on hyödyttää vankilaviranomaisia. Nämä kiintiöt ovat pakollisia, vaikka vanki olisi sairas.

23-vuotias Ngawang Lhundrup lähetetiin Gutsan pidätyskeskuksesta pakkotyöhön kuulustelujen ja kidutuksen jälkeen. "Kun meille annettiin illalla lupa lopettaa työnteko, kätemme olivat täynnä rakkoja ja olimme heikkoina uupumuksesta."

Ngawang Jinpa, joka tunnetaan myös Lobsang Dawa nimellä, kuoli 20.5.1999 kotikaupungissaan Phenpon alueella. Hänet pidätettiin 6.5.1996, jonka jälkeen hänet vietiin kahdeksaksi kuukaudeksi Gutsan pidätyskeskukseen, jossa häntä pahoinpideltiin kovasti. Samalta alueelta kotoisin olevan, Ngawangin kanssa sellin jakava Nalandan luostarin munkki Legshe Drugdrak sanoi: "Jinpa saapui Drapchiin hyvin heikossa kunnossa. Vankilaviranomaiset jatkoivat hänen kiduttamistaan ja pakottivat hänet työhön." Maaliskuussa 1999 Jinpan terveys heikkeni siinä määrin, että viranomaiset veivät hänet Seran luostarin lähellä olevaan "Tiibetin autonomisen alueen" (TAR) sotilassairaalaan, jossa hänellä todettiin aivovaurio. Hänen tilansa oli niin toivoton, että kiinalaiset viranomaiset vapauttivat hänen lääketieteellisistä syistä 14.3.1999. Ngawang Jinpa oli kuollessaan 31-vuotias.

Epäonnistuminen suorittaa tehtäviä vaadittavalla tavalla rangaistaan nopesti, yleensä iskuilla. Vangit ovat hyvin loukkaantuneita tästä toiminnasta, eivätkä vain fyysisten ponnistusten vuoksi vaan myös hei- hin samanaikaisesti sovelletun henkisen kontrollin johdosta.

Otteita henkilökohtaisita todistuksista

Drepungin luostarin 32-vuotias munkki Ngawang Rinchen oli vankeudessa kuusi vuotta ja kymmenen kuukautta osallistuttuaan rauhanomaiseen mielenosoitukseen.

"Vankeusaikanani minua kidutettiin monta kertaa. Tähän kuului hakkaa- miset, iskut sähköisillä karjapiiskoilla, pitkäaikainen altistaminen kyl- myydelle, veren ottaminen, verbeelinen pahoinpitely mukaan lukien tappouhkaukset minulle, vanhemmilleni ja ystävilleni sekä unen, ruoan, veden, WC:ssä käynnin, peseytymisen ja lääkehoidon riistäminen, erityisrangaistus puoleksi vuodeksi, pitkäaikainen pakkotyö ja ruumiinliikunta ilman lepoa ja pakottaminen seisomaan hiljaa pitkiä ajanjaksoja."

Ragyan luostarin munkkia Lobsang Dhargayta pidettiin Golokin vankilassa vuosi ilman oikeudenkäyntiä syytettynä siitä, että hän jakoi lehtiä, joissa luki "Tiibet vapaaksi" ja "kiinalaiset pois Tiibetissä".

"Pahin kokemani kidutus oli se kun käteni laitettiin käsiraudoissa kuuman piipun ympärille ja minut jätettiin siihen koko päiväksi ilman ruokaa ja vettä. Piipun kärventävä kuumuus aiheutti rakkoja kaikkialle kehooni. Rakoista vuoti vettä ja runsas hiki poltti haavoja tuskallisesti. Kun vartija tuli illalla vapauttamaan minut käsiraudoista olivat saappaani täynnä kehostani valunutta hikeä."

Alkuperäinen julkaisu: Torture in Tibet (Tibetan Centre for Human Rights and Democracy, Dharamsala, India)

Aloitussivulle