LASTEN OIKEUKSIEN LOUKKAUKSIA TIIBETISSÄ



Lasten oikeuksia suojelevat laajasti erilaiset kansainväliset lait ja sopimukset, joihin Kiinan kansantasavalta on sitoutunut. Kiina vahvisti 2.3.1992 YK:n lasten oikeuksien sopimuksen. Tästä huolimatta Kiinan hallitus kieltää johdonmukaisesti tiibetiläisten lasten oikeudet. Tiibetiläislasten oikeuksia koulutukseen, terveydenhoitoon, vapauteen ja ilmaisuvapauteen ei turvata.

Joka vuosi monet tiibetiläisperheet lähettävät lapsensa mieluummin maanpakoon kuin antavat heidän kasvaa kiinalaishallinnon alaisuudessa. Nämä vanhemmat uskovat lapsensa vieraiden ihmisten huostaan ja käyttävät säästönsä ostaakseen heille pääsyn vapauteen. Jotkut näistä lapsista ovat vielä niin pieniä, että heidät on kannettava selässä Himalajan yli.

Matka Himalajan yli kestää vähintään neljä viikkoa ja jotkut lapset menehtyvät matkalla. On suuri vaara, että selviytyneetkään eivät näe enää koskaan perhettään. Vuoden 1998 joulukuuhun mennessä Intiaan tulleista 3570 tiibetiläispakolaisesta 33 % oli lapsia, joista 90 %:lla ei ollut vanhempiaan mukanaan.

Monet vanhemmat valitsevat tämän vaihtoehdon vaikka samalla vaarantavat lapsensa ja oman elämänsä, jos joutuvat kiinalaisten viranomaisten käsiin. Tämä on riittävä todiste Kiinan hallituksen epäonnistumisesta suojella tiibetiläisten lasten oikeuksia.


POLIITTISIA LAPSIVANKEJA

Kiinan brutaalia kaiken ilmaisuvapauden tukahduttamista sovelletaan yhtä voimakkaasti sekä aikuisiin että lapsiin.

Tätä nykyä tiedetään olevan 25 poliittista vankia, jotka olivat pidättämishetkellä lapsia. Heitä pidetään vangittuina eri vankiloissa Tiibetissä, koska he ovat yrittäneet käyttää ilmaisuvapausoikeuttaan.

On todisteita nuorista, joita pidetään vangittuina useissa kiinalaisten vankiloissa Tiibetissä. Heitä pidetään aikuisten vankiloissa ja heiltä kielletään oikeusapu ja yhteydenpito perheeseensä. Heidät alistetaan aikuisten vankien tavoin pakkotyöhön ja he kokevat samaa kidutusta ja huonoa kohtelua.

Leusang

16-vuotias Dechen Sangakin luostarin munkki Leusang pidätettiin joulukuussa 1994. Hän kertoi: "Meidän oli työskenneltävä koko päivä lukuun ottamatta lounasaikaa. Meidän oli lähdettävä

selleistämme klo 7 aamulla ja työskenneltävä klo 18 saakka illalla. Teimme monenlaista työtä. Joskus työskentelimme hallituksen lääketehtaissa. Meidän oli tehtävä ruumiillista työtä, kuten kannettava tiiliä ja sementtiä selässämme ja työskenneltävä rakennustöissä. Ainoat vapaapäivät olivat kuukauden 1. ja 15. päivät, mikäli työ ei ollut kovin tärkeää. Meidän sallittiin vapaapäivänä tavata vieraitamme." Leusang vietti kaksi vuotta Trisamin vankilan työkeskuksessa uudelleenkoulutuksessa.

Ngawang Sangdrol

Ngawang Sangdrol, joka kärsii parhaillaan 21 vuoden vankeustuomiotaan Drapchin vankilassa, pidätettiin ensimmäisen kerran 10-vuotiaana 15 päiväksi. Häntä pidettiin 13-vuotiaana vankilassa 9 kuukautta ilman syytettä. Vuonna 1992 ollessaan vasta 15-vuotias hänet pidätettiin jälleen osallistumisesta mielenosoitukseen ja tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankilaan. Sen jälkeen hänen tuomiotaan jatkettiin kolme kertaa Drapchin vankilassa. Hän on pisimpään vankilassa ollut poliittinen naisvanki Tiibetissä.

Ngawang Sangdrol vapautettiin Drapchin vankilasta 17.10.2002.

Ngawang Sangdrol Yhdysvaltoihin

Oikeuden määräämä pidätys, kuten "suoja ja kuulustelu", on yleinen lapsia kohtaan. Sitä käytetään rikostuomion vaihtoehtona henkilölle, joka ei ole saavuttanut rikosvastuullista ikää - joka on 16 vuotta useimmissa tapauksissa ja 14 vakavammissa rikoksissa - ja jota ei voida asettaa syytteeseen. Poliisi voi ilman oikeuden päätöstä ottaa nuoria ihmisiä tutkintavankeuteen. Kolmen kuukauden enimmäisaikaa ei useinkaan noudateta.

Lobsang Choedon

Nunna Lobsang Choedon pidätettiin 16-vuotiaana ja hän vietti 18 kuukautta vankeudessa ennen tuomionsa langettamista. Lakia mahdollistaisi alaikäisen asettamisen vanhempiensa valvontaan, mutta sitä ei sovelleta. Nuorille pidätetyille annetaan usein oikeuden määräämä vangitsemispäätös ilman tutkimuksia ja heidät lähetetään työleirille kärsimään tuomionsa.

Kiinan lain mukaan tutkinnan alaisena olevat alaikäiset ja nuoret rikolliset täytyy pitää erillään aikuisista. Tästä huolimatta on viime vuosina saatu lukuisia todisteita siitä, ettei Tiibetissä ole säädöstä alaikäisten erillisestä pidättämisestä. Yhtäkään alaikäistä poliittista vankia ei ole ilmoitettu nuorison pidättämiskeskukseen.

Pidätetty nuori erotetaan yleensä koulusta tai luostarista ja hänellä on vaikeuksia saada vapautuksen jälkeen työtä.

ALAIKÄISTEN KIDUTUS

Aikuisten vankiloissa lapset joutuvat ympäristöön, missä kidutus on tavallista. Heidän on käytävä läpi täsmälleen samat kidutus- ja rangaistuskokemukset kuin aikuisten poliittisten vankien. Kidutus ei ole vain fyysistä hakkaamista tai sähköiskuja vaan myös psyykkistä kidutusta. Tällöin vanki joutuu yhä uudelleen kuulusteltavaksi samoine kysymyksineen, joskus jopa useiksi päiviksi ilman taukoa.

Nuorelle kidutuksen psyykkinen vaikutus voi olla erityisen vahingollinen. Vangitsemisaika, vaikka se olisi vain yksi kuukausi, voi lapsesta tuntua loputtoman pitkältä, ja lapselta puuttuu usein kyky päätellä vangitsemisensa syy.

Nuorin Tiibetissä kidutukseen kuollut poliittinen vanki on Sherab Ngawang, joka oli kuollessaan vasta 15-vuotias. Hän oli Michungrin luostarin nunna ja hänet pidätettiin 3.2.1992 osallistuessaan Barkhorissa Lhasassa rauhanomaiseen mielenosoitukseen Kiinan miehitystä vastaan. Sherab Ngawang oli pidätettynä Gutsan pidätyskeskuksessa yli vuoden ennen kuin hänet tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen. Tämän jälkeen hänet siirrettiin Trisamin vankilaan.

Vuonna 1994 elokuun 10. päivän vastaisena yönä Sherab lauloi muiden nunnien kanssa vapauslauluja vankilassa. Nunnia hakattiin ja kidutettiin sähköpampuilla ja täynnä hiekkaa olevilla muoviputkilla. Erään lähteen mukaan "Sherabia hakattiin kunnes hän oli niin täynnä ruhjeita, että häntä oli vaikea tunnistaa". Kolmen päivän eristyssellin jälkeen hän sai ankaria selkäkipuja ja munuaisvaivoja. Hänellä oli myös muistinmenetystä ja syömisvaikeuksia.

Vapauduttuaan hän oli vankilassa suoritetun pahoinpitelyn jälkeen niin sairas, että hänen perheensä käytti häntä eri sairaaloissa Lhasassa. Sherab kuoli 7.4.1995 kaksi kuukautta vapautumisestaan.

MAAILMAN NUORIN POLIITTINEN VANKI

Gedhun Choekyi Nyima oli vain 6-vuotias, kun hän katosi kotoaan toukokuussa 1995. Vain muutamaa päivää aikaisemmin Hänen pyhyytensä Dalai-lama oli julistanut hänet 10. Panchen-laman jälleensyntymäksi.

Kokonaisen vuoden ajan Kiinan viranomaiset kielsivät pidättäneensä hänet. Toukokuussa 1996 Kiina lopulta myönsi, että he pitivät nuorta poikaa "hallituksen suojeluksessa hänen vanhempiensa pyynnöstä". He väittivät, että "oli vaara, että separatistit kidnappaavat pojan ja hänen turvallisuutensa oli uhattuna".

Tähän päivään mennessä ei kuitenkaan yksikään hallituksen elin, järjestö tai puolueeton tarkkailija ole päässyt tapaamaan lasta. Kiina jatkaa piittaamattomuuttaan kansainvälisestä painostuksesta ja on jatkanut tätä ihmisoikeuksien törkeää loukkausta yli neljä vuotta.

OIKEUS KOULUTUKSEEN

"Koulutuksemme onnistuminen ei näy myönnettyjen diplomien määränä… Onnistuminen piilee siinä, vastustavatko opiskelijamme tai kääntyvätkö he Dalai-laman "klikin" puoleen, ovatko he uskollisia vai eivätkö välitä suuresta isänmaastamme ja suuresta sosialistisesta tarkoitusperästämme."

Chen Kuiyuan, TARin puoluesihteeri, 1994

Useimmat maanpaossa olevat lapset pakenivat Tiibetistä etsien kansainvälisesti tunnustettua oikeuttaan koulutukseen, ja etenkin oikeutta opiskella omalla kielellään historiaansa, uskontoaan ja kulttuuriaan. TCHRD (Tibetan Centre for Human Rights and Democracy) suoritti vuonna 1997 tutkimuksen, joka koski 50 Tiibetistä kolmen viimeisen vuoden aikana lähtenyttä lasta. Heistä 90 % oli paennut Tiibetistä nimenomaan saadakseen koulutusta.

Tiibetiläisten lasten suurella enemmistöllä ei ole mahdollisuutta saada koulutusta muutamaa vuotta kauemmin. Heidän on lopetettava koulunsa kohtuuttomien koulumaksujen, kiinalaisten opiskelijoiden hyväksi tapahtuvan syrjinnän vuoksi tai yksinkertaisesti sen vuoksi että he eivät pysty seuraamaan kiinan kielellä tapahtuvaa opetusta. On lukuisia raportteja tiibetiläisistä opiskelijoista, joilta on kielletty pääsy parempiin kouluihin ja korkeampaan opetukseen, koska nämä paikat on varattu kiinalaisille tai tiibetiläisperheille, jotka työskentelevät Kiinan hallituksen hyväksi.

Noin kolmannes kouluikäisistä tiibetiläislapsista ei saa mitään koulutusta, kun vastaava lukumäärä kiinalaislapsilla on 1,5 %. Syy näin korkeaan määrään tiibetiläislapsilla on, etteivät he voi käydä koulua kiinalaisten viranomaisten määräämien kohtuuttoman korkeiden koulumaksujen vuoksi.

Nykyisin maanpaossa oleva 10-vuotias tiibetiläistyttö selitti, miksi hän ei ollut koskaan käynyt koulua: "Koulussa opettaja vaati 50 yuania kuukaudessa tuolista, 50 yuania pöydästä ja lisäksi 25 yuania koulukirjoista. Isäni ansaitsi 50 yuania kuukaudessa. Tällä rahalla meidän täytyi ostaa säkki tsampaa saadaksemme jotain ruokaa."

Lasten oikeuksien sopimuksen mukaan koulutuksen tarkoituksena on sallia lapsen kehittää omia käsityksiään tai havaintokykyään. Tiibetiläislapsia on kuitenkin kielletty pitämästä omia perinteisiä vaatteitaan, huomioimasta tiibetiläisiä vapaapäiviä ja joskus jopa kielletään tiibetiläinen ruoka koulussa. Usein epäsuorasti opetetaan, että Tiibetin kansa on kiinalaisia alempiarvoinen ja että tiibetiläinen traditio on takapajuista. Lisäksi heihin jatkuvasti iskostetaan käsitystä kiinalaisten kommunistijohtajien suuruudesta.

Kiinalaiset viranomaiset ovat jonkin aikaa yhdistäneet tiibetin kielen tiibetiläisten nationalismiin. Näyttää siltä, että Kiinan kansantasavalta yrittää täydellisesti liittää seuraavan tiibetiläissukupolven Kiinaan tukahduttamalla tiibetin kielen käytön ja Tiibetin kulttuurin ja historian tuntemuksen. Eräs tiibetiläinen lapsi kertoi, että pyytäessään opettajaansa selittämään tarkemmin Tiibetin historiaa "hän raivostui tästä kysymyksestä niin paljon, että hän löi minua suurella kepillä jalkoihin ja päähän".

Kansa ilman kieltä on kansa ilman identiteettiä. Kiinalaisilla on tarkoitus murskata tiibetiläisten identiteetti kun he kieltävät tiibetin kielen. Nykyisin kiinan puhuminen Tiibetissä on kuitenkin jo melkein yhtä tärkeää kuin englannin puhuminen lännessä. Kiinan kieli on välttämätön useimmissa työpaikoissa Tiibetissä, etenkin kaupunkialueilla. Silti kiinan kieltä pitäisi opettaa vieraana kielenä, jotta tiibetin kielessä annettaisiin mahdollisuus saavuttaa riittävä taso, mutta ei ensisijaisena kielenä, kuten nykyisin tehdään. Lisäksi kaikilla tiibetiläisillä pitäisi olla oikeus valita, millä kielellä he haluavat opetusta.

40-vuotias Lhasassa asunut liikemies kertoi, että hän lähti Tiibetistä " tyttärensä ja seitsemänvuotiaan lankonsa vuoksi". Kumpikaan lapsista ei ollut milloinkaan käynyt koulua, koska koulumaksut olivat liian korkeita ja opetus tapahtui kiinan kielellä. Vaikka voisin lähettää heidät kouluun Lhasassa, tulisi heistä aikanaan tiibetiläisiä, jotka "puhuvat kiinaa ja ajattelevat kiinaksi" ja olisivat täysin unohtaneet tiibetiläisen kulttuurin".

Munkki- ja nunnaluostarit ovat ainoita oppipaikkoja, jotka takaavat lapsille mahdollisuuden opiskella Tiibetin kieltä, kulttuuria ja uskontoa. Kiinan huhtikuussa 1996 aloittama "iske lujaa" -kampanja kieltää alle 18-vuotiailta pääsyn uskonnollisiin laitoksiin. Niihin jo hyväksytyt yli 3000 noviisinunnaa ja -munkkia karkotettiin luostareista.

Lapset ovat jokaisen yhteiskunnan tulevaisuus. Tiibetin nykyisen koulutustilanteen tulevaisuudennäkymä on kouluttamattomuus, työttömyys, identiteetin menetys ja kulttuurin tuhoutuminen.

Alkuperäinen julkaisu: Child's Rights Violations in Tibet (Tibetan Centre for Human Rights and Democracy, Dharamsala, India)


Aloitussivulle