Nunnien kidutus

Nunnat ovat olleet kiinalaisten miehittämässä Tiibetissä julmimpien ja alentavimpien rangaistusmuotojen uhreja. Kostoksi nunnien rohkeasta toiminnsta väkivallattomien mielenosoituksien järjestämisessä ja johtamisessa kiinalaisten vallasta vapautumiseksi on tapahtunut mm. seuraavaa:

  • Joukkopidätyksiä, kidutuksia ja pisimmillään yhdeksän vuoden vankilatuomioita. Tällä hetkellä on pidätettynä jopa 14-15-vuotiaita nunnia.

  • Nunnia on riisuttu alastomiksi ja vanginvartijat ovat työntäneet heidän emättimiinsä sähköisiä karjanohjaimia. Raporttien mukaan heidän nännejään on leikattu pois ja poltettu tupakalla. Heidän rintansa ja vartalonsa ympärille on kiedottu sähkölankoja, joihin on kytketty virta.

  • Munkkeja ja nunnia on asetettu kiinalaisten viranomaisten valvontaan ja työtarkastusryhmiä on asetettu heidän munkki-ja nunnaluostareihinsa tutkimaan mielipide-eroavaisuuksia ja antamaan "poliittista koulutusta" marxilaisessa opissa.

  • Nunnia, joita ei ole pidätetty, mutta joiden epäillään osallistuneen vapaustaisteluun, on erotettu nunnaluostareista ja lähetetty kotiin, jossa heidät on määrätty paikallisten viranomaisten valvontaan.


Sankaruus ja poliittinen johtaminen kostetaan pahiten

Ennen Kiinan hyökkäämistä Tiibetiin vuonna 1949 maassa oli 600-800 nunnaluostaria, joissa oli noin 27 000 nunnaa. He muodostivat maailman suurimman ryhmän buddhalaisia nunnia, vaikka olivatkin vähemmistönä munkkien lukumäärään verrattuna.

Munkki-ja nunnaluostarit olivat Tiibetin "vapauttajien" ensimmäinen kohde. Kiinan hallituksen tuolloisessa julistuksessa sanottiin: "Kiinan kommunistipuolueen mielstä sen oma ideologia ja uskonnon ideologia ovat kaksi voimaa, jotka eivät voi olla rinnan olemassa samassa paikassa yhtäaikaisesti. Ei ole mitenkään mahdollista sovittaa yhteen tieteen ja uskonnon keskenään vastakkaisia maailmankatsomuksia."

Puhemies Mao Tse-tung on sanonut: "...mutta tietenkin uskonto on myrkkyä. Sillä on kaksi suurta puutetta: se heikentää rotua... ja hidastaa maan kehitystä. Tiibet ja Mongolia ovat molemmat uskonnon myrkyttämiä."

Miehitetyn Tiibetin kiinalaiset viranomaiset suhtautuvat nykyisin hyvin epäluuloisesti munkkeihin ja nunniin. Vangitsijat pitävät provokaationa munkkien ja nunnien sitkeyttä kuulusteluissa ja kidutuksissa vankiloissa. Virallinen lehti "Tibet Daily" viittasi syyskuussa 1989 kahdeksi vuodeksi "uudelleenkoulutukseen työn kautta" tuomitun yhdeksän nunnan suureen ylimielisyyteen.

Teoksen "Determination: Tibetan Women and the Struggle for an Independent Tibet" (1993) kirjoittajan mukaan "nykyään kun heidän luostarinsa ovat raunioina nuorien nunnien täytyy luoda oma toimenkuvansa nunnina. He omaksuvat perinteisen mallin, mutta muuttavat sitä yhdistämällä uusia elementtejä tilanteen kriittisyyden vuoksi: heistä tulee poliittisia nunnia.

"On kuin nunnien velvollisuudeksi olisi tullut asettua vastatusten Kiinan kanssa, koska heillä on käytönnöllinen ja henkinen asema tiibetiläisessä yhteiskunnassa. Nunnien ainutlaatuinen asema mahdollistaa heidän taistelunsa Tiibetin vapauden puolesta. Nunnat ovat valmiita olemaan johtajia itsenäisyyspyrkimyksissä vaikka tietävät, että heidät voidaan pidättää ja heitä voidaan kiduttaa kapinansa aikana. Heillä ei myöskään ole läheisiä ihmisiä, jotka kärsisivät heidän pidättämisensä tai kuolemansa johdosta."

"Jokaisen mielenosoituksen jälkeisen ratsian jälkeen jotkut nunnat ovat aloittaneet uusia marsseja", raportoi Tibet Information Network (TIN).

Lhasassa syyskuun 1987 ja elokuun 1993 välisenä aikana pidetyn 178 marssin johtajista ainakin kolmasosa oli nunnia. TIN mainitsee: "Maaliskuun 5. päivän välikohtauksen jälkeen - johon kerrotaan osallistuneen noin 10 000 maallikkoa - vallitsi täydellinen poliisikontrolli huhtikuun 17. päivänä tapahtuneeseen Garun nunnien mielenosoitukseen asti. 10.12.1988 tapahtuneen ampumisvälikohtauksen jälkeen ei ollut mielenosoituksia...kunnes nunnat lähtivät kaduille 22.2.1989."

30.4.1990 päättyneen ja 13 kuukautta kestäneen sotatilalain jälkeen 15 nunnaa järjesti ensimmäisen uuden mielenosoituksen 21.8.1990. Kyseisistä nunnista kymmenen tuomiot olivat kolmesta seitsemään vuoden pituisia vankeusrangaistuksia.

Amnesty Internationalin toukokuun 1992 raportin "People's Republic of China, Repression in Tibet 1987-1992" mainitsee esimerkkeinä sellaisia nunnia, jotka ovat tällä hetkellä alaikäisinä vankeudessa.

Gyaltsen Monlam (17) Garun nunnaluostarista pidätettiin Norbulingka-puistossa 21.8.1990 järjestetyssä mielenosoituksessa. Hän on nyt Drapchin vankilassa kolmen vuoden "uudelleenkoulutuksessa työn kautta", koska hän huusi iskulauseita, jotka tukivat Hänen Pyhyyttään Dalai-lamaa ja arvostelivat kiinalaisten läsnäoloa Tiibetissä.

"Muita nuoria poliittisia vankeja Lhasassa ovat noin 15-vuotiaat buddhalaiset nunnat Dawa Drolma ja TSering Yangzom", kerrotaan Amnesty Internationalin raportissa.

Ihmisoikeuksien suoja, jonka tarjoaa PRC:n perustuslaki ja lait eivät toteuta kansainvälistä ihmisoikeuksien julistusta tai ICCPR:ää. Kansainväliset ihmisoikeusryhmät ovat nyt koonneet selkeät ja yhtäpitävät todisteet kidutuksesta Tiibetin vankiloissa. Nunnien kohtelu muodostaa kauheimpia todisteita. Shungsebin nunnaluostarista kotoisin olevan Rinzen Kunsangin (32) tapaus on tyypillinen tarina. Hänen pidätettiin 2.4.1988 aamuisen mielenosoituksen jälkeen ja vietiin Lhasassa sijaitsevaan Gutsan nuorisovankilaan, jossa häntä ja muita nunnia kidutettiin.

"Meille laitettiin käsiraudat ja riisuttiin vaatteet. Kaksi naista hakkasi meitä bambukepeillä ja tökki sähköpampuilla... hakkaamista tapahtui jokaisen kuulustelun aikana... He löivät niin lujaa ja niin monta kertaa, että kepit menivät usein poikki. Menetin tajuntani hakkaamisen aikana... He käyttivät keppejä, sähköpamppuja ja potkivat. Kuulustelijani sanoi, että minulla oli taantumuksellista kirjallisuutta... He sanoivat, että iästäni johtuen en ollut kärsinyt menneinä aikoina ja jotkut ihmiset olivat varmaan käskeneet minua osoittamaan mieltäni. He halusivat tietää noiden ihmisten nimiä." (Amnesty Internationalin raportti toukokuulta 1992)

Rinzen Kunsang ei väitä, että hänet olisi raiskattu sähköpampuilla (karjanohjaimilla, jotka kuuluivat turvallisuuspoliisin ja vanginvartijoiden varustuksiin). Useat nunnat ovat kuitenkin kuvailleet tätä inhottavaa kidutusmuotoa.

"Sähköisten karjanohjaimien käyttö tiibetiläisiä poliittisia ja muita vankeja kohtaan on yleistä", kerrotaan John Ackerlyn ja tri Blake Kerrin "Lääkäreille ihmisoikeuksien puolesta" -järjestölle (Physicians for Human Rights) USA:ssa kirjoittamssa raportissa "The Suppression of People; Accounts of Torture and Imprisonment in Tibet".

Raportissa mainitaan esimerkkinä hyvin tunnettu nimettömän nunnan tapaus: "Saavuttuaan Gutsan vankilaan nunna riisuttiin täysin alasti ja vietiin huoneeseen, jossa oli kaksi koulutettua koiraa ja kaksi poliisia. Koirat oli opetettu hyökkäämään heti, kun hän liikahti. Poliisit jatkoivat nunnan hakkaamista kepillä, kunnes hän yritti väistää, jolloin koirat hyökkäsivät purren ja repien hänen käsiään ja jalkojaan. Kidutuksen aikana poliisit kysyivät toistuvasti hänen ja muiden osallistumisesta mielenosoitukseen.

"Sen jälkeen kun hän ei ollut sanonut mitään, kun häntä oli hakattu ja koirat olivat käyneet hänen kimppuunsa, hänen vietiin selliin Gutsassa, jossa hän oli noin kolme kuukautta... Vankilassa ollessaan hän puhui toisen nunnan kanssa, joka oli riisuttu täysin alastomaksi ja jota oli tökitty sähköpampulla emättimeen ja suuhun."

Amnesty Internationalin raportin mukaan (Statement for Hearings for Human Rights in Asia, House of Representatives, Washington, D.C., 8.2.1989) "kahden Gutsan vankilassa olleen nunnan emättimeen oli työnnetty väkisin kumipalloja ja sähköpamppuja."

Kiinalaisten menettelytapa erottaa "poliittiset nunnat" luostareistaan on kuitenkin lopulta ankarin isku. Nunnat palautetaan kyliinsä, asetetaan paikallisten viranomaisten valvontaan, heitä kielletään harjoittamasta uskontoaan ja heidän matkustamisensa estetään.

Kun nunnilta on riistetty heidän kutsumuksensa, monet ovat valinneet pakenemisen epävarmaan tulevaisuuteen Intiassa. Tammikuusta 1991 lähtien yli 200 nunnaa, iältään 14-45-vuotiaita, on ylittänyt Nepalin ja Pohjois-Intian rajan liittyäkseen noin 120 000 Tiibetin pakolaisen joukkoon, joka ponnistelee vapauttaakseen maansa kiinalaisten vallasta.

Alkuperäinen julkaisu: The Rapes of Tibet's Nuns (Department of Information and International Relations, Central Tibetan Administration) 1993

Aloitussivulle